maanantai 28. toukokuuta 2012

OI IHANA TOUKOKUU!


Kesäkuu kans! Kumpikin kuukausi ovat lempparivuodenaikaani. Voi sitä ilon määrää kun luonto on vaaleanvihreää ja värikkäät kukat puskevat ulos maasta. Ihmiset heräävät horroksestaan ja ovat kuin eri planeetalta. Jos tammikuu on joillekin uuden alku, on toukokuu sitä minulle. Olenhan silloin itsekin nähnyt valon ensimmäisen kerran. Kuin myös La Mimmiita. :)

Viime viikonloppuna korkkasin kesämökkimme ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Vastassa pihalla oli alla oleva näky. Syksyllä kukkapenkkiin pystyyn unohtunut kuokka ja rikkaruohot, jotka joka kevät ilmestyvät yhä uudelleen sitkeästä kitkemisestä huolimatta. Taitaa olla se vihreä peukalo aika kuoliossa siinä keskellä kämmentä...


Noh, päätin luovuttaa kuokkimisen tältä kesältä ja kaivoin aurinkotuolit esiin. Laineen liplatus ja erilaisten lintujen soidinmenot olivat huomattavasti mielekkäämpi vaihtoehto tällä erää. 


Pienenä kun sain olla - ja teininä kun jouduin olemaan - vanhempieni mökillä joka armaan kesäviikonloppu, mielipuuhaani oli kukkien kerääminen ja bongailu. Ihan pienenä olisin kovasti tahtonut repiä äidin samettiruusut penkistä, mutta minulle perusteltiin niiden rauhaan jättämistä sillä, että riittää iloa sitten mökillä ollessa. Kunnes koitti sunnuntai ja kävin keräämässä kukat parempaan talteen. Kun eihän niitä kuulemma enää tarvittu, kun olimme lähdössä takaisin kaupunkiin. Muutaman vuoden ikäisenä lähdin haahuilemaan yksin mökkitielle, kunnes isä juoksi hädissään perään ja kysyi että mihin olin oikein menossa. "No kukkia kerään!" No tietysti.


Sama meno jatkuu edelleen. Mieheni ja minun ensimmäisenä yhteisenä mökkikesänämme lähdin eräänä aamuna haahuilemaan ja bongailemaan kukkia jälleen kerran. Nyt oli joku muu ihmeissään missä oikein olin ollut. :)


Näitä alla näkyviä kavereita kun osaisi kokata myrkyttämättä itseään... 


Tästä tontilla pönöttävästä vanhasta kelosta olisi joskus ihana saada aikaiseksi vaikka puutarhaan kalusteita.


Talviturkki jäi vielä kastamatta. Ehkä sitten heinäkuun lopulla.


Mökki-illan kruunaajat; letut omppuhillolla ja kermiksellä, sekä lahjaksi saatua kuoharia. Niin ja tietysti puusauna. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti