perjantai 28. syyskuuta 2012

LANKAKAUPPA TALLIPIHALLA

Tulinpahan ilmoittamaan, että olen kaupittelemassa lankojani Suurenmoisessa käsityöläistapahtumassa Tampereen Tallipihalla tänä viikonloppuna. Siis ihan vaan varmuuden vuoksi, jos jollekin on muka jäänyt epäselväksi se. :) La Mimmiitan mukana on kaikkia lankasortteja kaikissa ihanissa väreissä! Lankojen lisäksi ollaan kummitätin kanssa askarreltupaskarreltu pikkasen jotain muutakin. Tällä kertaa jostain ihan muusta kuin langasta. Tulkaa katsomaan niin selviää mitä!

Varsinkin kaikille pirkanmaalaisille tiedoksi! Muistakaa, että viikonloppuna vietetään Tampereen päivää ja paljon ohjelmaa on tarjolla koko viikonlopun ajan. Ei siis kannata olla sokerista, vaan vetää kumpparit jalkaan ja jalkautua ihmisten ilmoille! ;)

Tämän lankakauppiaan silmät ovat aivan ristissä tämän viikon jäljiltä, joten turinat jäävät lyhyeksi tällä kertaa. Tänään vietettiin semisti haikein mielin viimoista päivätyöpäivää töissä. Ihanat työkaverit lahjoivat minua suloisilla peltitalokynttilälyhdyillä (alla kuvassa) ja Cava-pullolla. Kelleen ei näköjään jää epäselväksi tämän mimmin lempparijuoma...!!! :D



Nyt puolikas lasi Cavaa, Nukkumatin maille, huomenna sitten uusin silmin sekä iloisin ja värikkäin mielin Tallipihalle! :) Buenas noches...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti