perjantai 21. joulukuuta 2012

UUSI KILTIMPI AIKAKAUSI

Näin maailmanlopunpäivänä on hyvä ottaa puheeksi tulevaisuus. Tai osa ihmisistähän on nimenomaan sitä mieltä, että Mayat tarkoittivat tällä päivämäärällä uuden valoisamman aikakauden alkua, eikä maailman loppumista. Joillakin on aina lasi puoliksi tyhjä ja joillakin puoliksi täynnä...

Minun on pitänyt kommentoida jo aikaa sitten uusimman Costume-lehden juttua "Epävaatteiden aika". Jutussa käsitellään yhdeksää muotiennustetta tulevaisuudelle. 


Osa ennustuksista sai karvani nousemaan pystyyn!  Esimerkiksi polyesteri nostettiin "tulevaisuuden luksusmateriaaliksi" silkin sijaan. En tiedä oliko kyse toimittajan omasta johtopäätöksestä, mutta hivenen oudolta se mielestäni tuntui. Siis se polyesteri, joka on tekokuitu ja valmistetaan öljyntuotannon sivutuotteista, eli on käytännössä sama kuin muovi? Jonka tuotannossa käytetään ympäristölle haitallisia aineita ja joka kuluttaa paljon energiaa? Materiaali, joka ei maadu luonnossa? Ihan oikeasti???


Toinen selkäpiitäni ikävällä tavalla kutkutteleva ennuste käsitteli mustaa muotia, eli sitä, kuinka ekologisesta muodista ei olisi tulevaisuuden megatrendiksi. Miksi pitäisikään olla trendiksi? Sen pitäisi olla itsestäänselvyys, olettamus, vakio. Ei mikään lisäarvo tai trendi. 

Totta on, että yritysten tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen. Se nyt pitäisi jokaisen käsittää. "Siksi luontoa ja ihmisiä käytetään hyväksi jatkossakin..." Siis mitä? Että yritys voi tuottaa voittoa vain, jos se käyttää hyväksi jotakin osapuolta? Kauppatieteilijäkin (siis itse kiltti lankakauppias) näkee punaista tällaisen lauseen edessä! Eikä vain joulun takia.

Vastuu kestävistä valinnoista on yhä kuluttajalla. Todellakin! Kaikki vähänkään myynnin kanssa tekemisissä olevat ovat varmaankin kuullet ainakin joskus kysynnästä ja tarjonnasta. Mikäli kysyntää ei ole, tuotteet eivät myy. Piste. Jos kuluttaja ei halua ostaa enää epäeettisiä ja epäekologisia tuotteita, ei tuottajakaan kohta enää tarjoa niitä. Kuluttaja voi valinnoillaan - ja älämölöllään - ohjata tuotantoa. Kuten on havaittavissa esim. Greenpeacen kampanjoinnissa myrkyttömien vaatteiden puolesta.



Oli mukana sentään jotain positiivistakin. Nimittäin käsintehty luksus. Olen ollut pitkään jo sitä mieltä, että ei ole mitään järkeä järkeä hihkua ja haikailla kalliiden merkkilaukkujen, -vaatteiden ja muiden tuotteiden perään. Keskikalliit merkkituotteet, joihin keskivertokuluttajalla on varaa, on tehty samoissa hikipajoissa kehittyvissä maissa kuin henkkamaukkojen halpiksetkin. Tästä kertoi jo vuosikymmen sitten esimerkiksi No Logo -kirja. Jos saisin käyttää muutaman satasen johonkin "luksukseen", käyttäisin itsekin sen mieluummin eettisesti tuotettuun, esimerkiksi suomalaisen suunnittelijan vaatteseen, kuin johonkin louisvuittoniin tms.


Liittyykö tämä sitten jotenkin lankoihin tai käsitöihin? Aika paljonkin. Kun puntaroit sen parin euron ja kymmenen euron lankakerän välillä, niin mieti hetki. Sisäänostohinta on enemmän tai vähemmän puolet ovh:sta. Alkuperäinen tuottaja on kostunut taas vain puolet siitä. Eli kolmen euron langasta noin 0,75 euroa on mennyt valmistajalle. Siis jos ei ole useampaa välikättä. Paljonkohan siitä on materiaalikustannusta ja paljonko OIKEASTI sille ruohonjuuritason duunarille jää siitä käteen?

Sama juttu, kun päädyt "kalliin" villan sijasta akryyliin. Akryyliä, polyamidia ja elastaania koskee samat asiat kuin alussa mainittua polyesteriäkin. 

Toivon, että tulevaisuudessa "vihreät" langat olisivat yhtälailla selviö, kuin vihreät vaatteetkin. Aion tehdä ainakin oman osani kiltimpää tulevaisuutta kohti. Aion edelleenkin kannattaa myös pieniä yrittäjiä ja kehittyvien maiden käsityöläisiä.

 
Luukusta tipahti muuten tällä viikolla semihipin lankakauppiaan itselleen tilaamat joululahjat! :) Kerron sitten pyhien jälkeen oliko hyvät...


Toisen kirjan alussa oli hauska lainaus... Jotkut eivät ajattele ollenkaan. Toiset eivät vaan halua tietää. Tieto lisää tuskaa, mutta ei silti kannata tunkea päätään pensaaseen.

Joulun kulutushysterian keskellä on välillä hyvä pysähtyä ajattelemaan - uutta kiltimpää aikakautta. :)

2 kommenttia:

  1. Hyviä pointteja tässä! Itse olen koittanut siirtyä luonnonkosmetiikkaan mahdollisimman paljon.. Baby steps :)

    http://polkadotcookie.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Uteliaan ja tiedostavan kuluttajan arki on niin kovin täynnä vaikeita päätöksiä. Mieluummin kuitenkin ottaa selviää asioista ja tekee parhaansa. Vaikkei täysin vihreästi ja reilusti voisikaan/haluaisikaan elää ja kuluttaa, niin aina voi petrata monella osa-alueella. :)

      Poista