sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

SE TUNNE

...KUN TAJUAA NEULEOHJETTA! :D


Eilen päätin ottaa härkää (eli itseäni) sarvista ja puikotella kerrankin jotain ihan valmiin ohjeen perusteella. Minä, joka vihaa ohjeiden noudattamista ja haluaa aina sooloilla. 

Tammikuisen Suuri Käsityö -lehden kannessa ollut siksak-huivi oli houkutellut jo tovin. Ajattelin, että kuinka vaikea se muka voi olla?!! Noh, nähtävästi aika vaikea näin blondille hämäläiselle. 

Neulominen tyssäsi heti toiselle kierrokselle. Siis miten niin kavennukset ja lisäykset tehdään nurjalla??? Eihän siinä ole mitään järkeä. No ei ollutkaan. En vaan tajunnut ensin ohjetta.

Siis miten niin yhdestä silmukasta voi neuloa kolme kertaa oikein nurin oikein??? Rakas Google onneksi tiesi neuvoa tarkemmin tätäkin uutta ihmetystä. Selvisi, että se todellakin on mahdollista. 

Vanhanaikaisena tyttönä vuokraan edelleenkin leffani ihan vuokraamosta. Eilen meni aivot-narikassa-Twilight ihmetellessä ohjetta ja jumittaessa ensimmäisen kerroksen kanssa. Seuraavan, eli Looper-leffan nimi oli selvästi enne. Nimittäin sitten joku palikka loksahti kohdalleen ja musta kuoriutui varsinainen LOOPER! :)

Ei tämän kanssa silti ihan niin vaan joogata kuin superiisin villapaidan tai helpoimman boleron ikinä... Pääsinpähän kuitenkin jo vähän yli neuleohjeidennoudattamiskammostani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti