torstai 12. toukokuuta 2016

Nelkytä vuotta - ja sikana!

Viikon sisään juhlitaan yhteensä neljääkymmentä vuotta. Nimittäin minä täytin tällä viikolla 36 ja blogi täyttää ensi viikon alussa 4 vuotta. Hyvä ikä kummallekin. En ole koskaan kriiseillyt vanhenemisesta, enkä ajatellut aloittaa nytkään. Blogillakin on sopivasti vuosia. Ei ole sekään enää mikään eilisenteerentyttö, mutta silti vielä ihan hyvin säilynyt. :)


Olen ollut tyytyväinen blogin La Mimmiita -nimeen, jota pohdinkin pitkään. Halusin sellaisen nimen, joka ei sinänsä viittaa suoraan mihinkään lankoihin tai käsityöjuttuihin. Hankala se ehkä vähän tuntui olevan muille, mutta erottuipahan joukosta ainakin. :) Mimmiita on yhdistelmä Mimmiä ja Iitaa. Mimmi on se korkkarit jalassa ja cava-lasi kädessä, tukka putkella viilettävä city-mimmi minussa. Iita on sitten taas se maaseudun rauhassa, mökillä metsässä, tukka pystyssä samoileva tyttö. Etuliite "La" viittaa espanjankieleen ja omaan Espanja-/lattarifaniuteeni. Tälläkin hetkellä majaillaan Espanjassa ja pikaisella laskutoimituksella taitaa olla 10. kerta tässä maassa. :D 

BE SWEETIN LANKOJA

Perustin blogin alun perin buustaamaan juuri alulle laittamani lankakaupan näkyvyyttä ja kaupankäyntiä. Lankakauppa toimi ainoastaan verkkoversiona ja valitsin valikoimiini eettisiä ja ekologisia lankoja, joita ei ihan joka kaupassa tullut vastaan. Sekä pienyrittäjänä, että bloggaajana olin aivan untuvikko. Tänä päivänä tekisin monta asiaa eri tavalla. Silloin reilu 4 vuotta sitten olin töissä suuressa suomalaisssa metsäfirmassa ja olin jokseenkin työhöni tympiintynyt. Minulla on kuitenkin kaupallisen puolen lisäksi vaatetusalan koulutus ja koinkin, etten päässyt toteuttamaan sitä ominta alaani tuossa päivätyössäni. Siksi perustin päivätyöni ohelle oman pienen lankakauppani. Verkkokaupan toiminta oli tosiaan hyvin pienimuotoista, lähinnä harrastustoimintaa. Minulla oli kyllä laajenemissuunnitelmia ja haaveilin kokopäiväisestä yrittämisestä. Sitten tuli avioero. Olin henkisesti ihan loppu, eikä mielenkiintoa riittänyt enää lankakaupan kehittämiseen. Olin hoitanut pienen yritykseni rahoittamisen laittamalla joka kuukausi pienen siivun aina säästöön. Kun muutin pois exäni ja minun edullisesta asunnosta omaan sinkkuboksiini, ei rahaakaan riittänyt enää kaupalle. Päätin laittaa pillit pussiin kauppani kanssa. Blogin suhteen lankakaupan lopettaminen oli jonkinlainen helpotus. Koin, että olin sidottu omaan pieneen lankavalikoimaani ja käsityöt PITI aina tehdä omista materiaaleista. Nyt olin vapaa! Sekä sinkkuvapaa, että vapaa blogini kanssa. :)

SINKKUKESÄ

Reilu kolme vuotta sitten aloitin myös uuden ruokavalioni. Siitä muutoksesta voi lukea toisesta blogistani (joka ei ihan vähän aikaan olekaan päivittynyt... :D). Pähkinänkuoressa - olin siis henkisesti ja fyysisesti aivan loppu. Päätin jättää kaikki valmisruuat, viljat, maidot ja sokerit pois. Olo parani ja ajatukset selkiytyivät. Sillä tiellä olen edelleenkin. Toki herkuttelen toisinaan ja olen ottanut juustot, kermat ja voit takaisin ruokavaliooni. En muutenkaan ole ihan niin natsi ruuan suhteen kuin silloin. Perushyvinvoinnin lisäksi pystyin jättämään osan reumalääkkeistäni pois. Siihen liittyen minua haastateltiinkin Kauneus&Terveys -lehteen, joka ilmestyi viime syksynä. 


Uusi ruokavalioni ja sen hyvät vaikutukset saivat minut innostumaan ravinnosta ja muiden auttamisesta. Viime vuoden alussa aloitin ravintoneuvojaopinnot, jotka kuitenkin jäivät tauolle raskauspahoinvoinnin ja -väsymyksen vuoksi. Tämä käsityöblogini oli myös ollut tauolla jonkin aikaa, mutta tuleva vauva sai minut takaisin käsitöiden ja bloggaamisen pariin. Ravintoasiat jäivät siis hieman paitsioon, mutta kässäjutut tulivat tilalle. Päätin, että tämä blogini keskittyy nyt ainoastaan vain omatekemiini käsityö- ja diy-aiheisiin. Vauvan nähtyä päivänvalon, olen miettinyt blogin laajentamista käsittelemään myös lapsijuttuja. Mietintämyssyssä on vielä se homma. 


Pohdinnan alla on ollut myös ammatillinen tulevaisuuteni. Sillä jäin äitiyslomalle määräaikaisesta työstäni ja näillä näkymin ei ole paluuta enää samaan paikkaan, ainakaan ihan heti. Toki jos Suomessa olisi mahdollista, niin mielelläni vain bloggaisin käsityöjuttuja työkseni! :D Vaan eipä sillä täällä taida elää. Näiden diy-juttujen "aiheuttaman" henkisen hyvinvoinnin ja itsensä toteuttamisen lisäksi toisena hyvänä kakkosena tulee se hyvän ravinnon (ja stressittömyyden) mahdollistama fyysinen hyvinvointi. Olenkin päättänyt lähteä toteuttamaan tätä kutsumustani tulevaisuudessa. Aion jatkaa kesken jääneitä ravintoneuvojan opintojani taas syksyllä. Lisäksi tarkoituksena olisi myös hypätä yhden hyvän ystävän hyvinvointivalmennuskelkkaan. :) Siinä hommassa loistavaa on etenkin se, että voin tehdä sitä osa-aikaisesti kotiäitiyden rinnalla. Omaa sydäntä lähinnä on tietenkin lasten ravitsemukseen ja autoimmuunisairauksien hoitoon liittyvät jutut. Koska meidän vauvalla saattaa olla geneettinen alttius autoimmuunisairauksiin, olen entistä ruokanatsimpi hänen ruokavalionsa suhteen. Näistä jutuista vinkkailen joskus myöhemmin lisää... ;)


Sitten vielä vähän tästä blogista ja sen hiteistä. :) Tämä superiisi villapaita on La Mimmiitan googlatuin ja suosituin postaus ikinä. Itse sen sijaan tykkään enemmän tästä nypyille asti kuluttamastani erivärisestä versiosta. Kakkosena tulee helpoin bolero ikinä. Se bolero oli itselleni enemminkin floppi kuin hitti. Ei osoittautunut kivaksi käytössä ja nyttemmin se onkin jo purettu langaksi ja neulottu uuteen villapaitaan. :) Kolmossijaa pitää palatossut. Varmaankin pitkäaikainen hitti noin ylipäänsä.


Neljäntenä tilastoissa on vaippakakku. Tämä on suuri suosikki myös itselleni. Tykkäsin ihan kamalasti tästä! :) Jännä sinänsä, että postasin tämän kuitenkin vasta pari kuukautta sitten. Taisi olla hitti siinäkin, että vuorokauden aikana oli kävijöitä varmaan eniten ikinä blogin historiassa. Julkaisin sen muistaakseni parissa FB:n "alan" ryhmässä. :)


Viidentenä eniten visiteeratuissa postauksissa on tämä edellisen postauksen wannabe-oddmolly-neuletakki. Sekin aikas suosittu, kun ottaa huomioon, että on ollut blogissa vasta muutaman päivän. :) Tästä ennustan myös omaa suosikkia! Olen kerännyt tuonne oikealle -> kuvalinkkeihin muitakin omia suosikkejani.

Nyt seuraakin vähintään viikon blogihiljaisuus, koska meille tulee tänne Torreviejaan kavereita kylään huomenna. Jei! ^_^  Meidän lomaa on vielä vähän vajaa kolme viikkoa jäljellä, sitten lähdetään ajelemaan kohti Suomea. Toivoa sopii, että Suomessakin on jo kesä kun palataan!

3 kommenttia:

  1. Onnea synttäreistä, sekä sinulle, että blogille!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla blogin taustaa tälleen suht uutena lukijana, eli vasta pari kk olen lukenut jokaisen jutun. :) Sulla on ollut tapahtumarikas elämä ja on paljon kokemuksia josta ammentaa bloggaamiseenkin. Tykkään vaihtelevista aiheista kun itseä kiinnostaa sekä langoilla härvääminen että ompelupuoli, unohtamatta niitä lapsiperheen arkikiemuroita kun itsekin niitä täällä pyöritän.

    VastaaPoista