sunnuntai 20. toukokuuta 2012

EI SIITÄ MEKKOA TULLUT...

Muistaako joku vanhan sadun, jossa hiiri oli kissalla räätälinä? "Ei siitä takkia tullut" totesi hiiri. Kissa kysyi että mikäs siitä sitten tulee. Hiiri vastasi "Siitä tulee housut". Pikku hiljaa housut vaihtuivat liiviksi, lakiksi ja kukkaroksi... 

Minulla tuppaa käymään hiiret lähes joka kerta kun aloitan jotain uutta. Suunnittelu ja kaavat saattaisivat auttaa, voisi joku todeta. Vaatetusalan opinnoissani vihasin eniten kaavoitusta ja tarkkojen työkuvauksia laatimista, joten se siitä. 

Isäni hymähteli ja naureskeli minulle jo lapsena hyvin usein muistuttaen tuosta sadusta kun seurasi tekeleitäni ja niiden muuntautumista. Onneksi kukaan ei kuitenkaan syö minua sadun lopussa. :) 

Halusin tehdä mekon viime viikonloppuisiin La Mimmiitan (+omiin) synttärijuhliin Bamboo-langasta. Aika kuitenkin loppui kesken, joten siitä tulikin toppi. Alareunaan piti tulla leveä virkattu pitsireunus, mutta koska aika loppui uudelleen kesken, tulikin piparireunus. Ei ihan napapaita, mutta aika lyhyt kuitenkin ilman pitsireunusta. Ehkä sen vielä värkkään. 




 
Toppi on valmistettu kahdesta erillisestä kappaleesta. Ensin neuloin erikseen etu- ja takakappaleen. Etukappale on 6 silmukkaa leveämpi kuin takakappale. Topin yläosa on virkattu ja samalla kun poimin neuleesta virkkaussilmukoita, rypytin etukappaletta keskeltä jättämällä muutamia silmukoita poimimatta. Yhteenompelun jälkeen virkkasin alareunaan "piparit" ja koristekukkaset, joihin ompelin vielä helmet. Ilman etukäteissuunnittelua ja kaavoitusta luonnollisesti. :)

Edit: Amatöörinä unohdin tietenkin lisätä lankatiedot. Eli topin pohjaväri: Light Aqua, kukat: Natural, Baby Pink, Girl Pink, Violet(ylin kukka) ja Lavender.

5 kommenttia:

  1. vaikuttaa kivalta blogilta:), alan seuraamaan. Mä opettelin neulomaan ja virkkaamaan reilu vuosi sitten, vielä kun oppis ompelemaan:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jessika kommentista. Et arvaa kuinka pähkinöissäni olin ensimmäisestä kommentista blogissani! :D Ystävieni kanssa ollaankin puhuttu, kuinka yllättävän moni on kiinnostunut käsitöistä vasta "vanhoilla päivillään" eli siis näin kolmekymppisenä. :)

      Poista
    2. no mä olen vielä yhtä innoissani vaikka olen blogia pitänyt yli vuoden:)). 10 vuotta sitten yritin kutoa sukat kaverin vauvalle ja ei siitä mitään tullut kun oli muka niin vaikeaa mutta ei tainnut olla kiinnostusta kun nyt olen aivan itseoppinut:)

      Poista
  2. Paljonkohan tähän suunnilleen grammoissa meni lankaa? Todella kivan näköinen toppi, tekisi mieli itsekin kokeilla kesäksi jotain väkertää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaah, nytpä en kyllä tarkalleen muista, mutta olisiko ollut joku 4-5 kerää eli 200-250g. Tuo bambulanka on tosin aika painavaa.

      Poista