lauantai 16. tammikuuta 2016

Samikset - eli vauvan helppo villatakki (+ohje)

Mä en ole niitä ihmisiä, jotka hiihtelevät kylillä samanlaisissa tuulipuvuissa kumppanin kanssa. Mutta mä olen nähtävästi niitä äitejä, jotka pukevat lapsensa samanlaisiin vaatteisiin kuin itsensä. Mä kuvittelin myös olevani niitä tyyppejä, jotka tykkäävät värikkäistä vaatteista lapsilla. Alla näkyvä kuva todistaa kuitenkin, että mä olen haksahtanut pahemman kerran harmaaseen. Niin kuin liian moni muukin! Eli päädyin nähtävästi jossain hormonihouruissani neulomaan vauvalle harmaan ja helpon ainaoikein samisvillatakin. Tuo minun versioni villatakista löytyy myös täältä.



Kirjoitanpa poikkeuksellisesti vähän ohjettakin tähän neuletakkiin kun niitä aina kysellään. Kun kerrankin saan aikaiseksi blogattua heti kun teos on valmis ja muistankin jotain.
  

Meidän tyttö on tällä hetkellä 58cm pitkä ja tämä villatakki näyttää olevan ihan ok kokoinen, jopa hieman reilu tällä hetkellä. Eli väittäisin neuleen kooksi noin 62. Menee varmaan vielä isommallekin, 68 kokoon asti ainakin. Tuossa kuvassa ei näytä ihan niin reilulta kun luonnossa on.

Lanka: harmaa Novita Nalle + vanha roosa (Geum) Eden Cottage
Puikot: 4 + Koukku: 3

Takakappale: Luo 48 silmukkaa. Neulo ainaoikein 83 kerrosta. Päättele pääntietä varten keskimmäiset 16 silmukkaa. Sen jälkeen neulo olat vuorotellen. Päättele vielä pääntien vierestä 4 silmukkaa niin, että 1s aina 2 kerroksen  välein (8 kerrosta lisää). Olalle jää 12 silmukkaa. Yhteensä 91 kerrosta. (Parittomalla kerrosmäärällä oikealle puolelle jää näkyviin se siistimpi alareuna.)

Etukappaleet: Luo 26 silmukkaa. Neulo ainaoikein 77 kerrosta. Päättele reunasta pääntieksi yhteensä 14 silmukkaa kerroksen välein (eli 14 kerrosta lisää). Olalle jää 12 silmukkaa. Viisas tekee samalla napinlävet - minä en. Tein vaikeimmaan kautta eli venyttelemällä reiät jälkikäteen.

Hihat: Luo 26 silmukkaa. Neulo ainaoikein yhteensä 50 kerrosta. Lisää aina 12 kerroksen välein molemmissa reunoissa yhdet silmukat. Eli lopussa on 32 silmukkaa. Päättele.

Yhdistä kappaleet. Virkkasin vielä pääntiehen, hihojen ja helman reunoihin piparireunukset. Jokaisessa "pipariaallossa" on 5 pylvästä. Ompele napit.


Loppuhuomautuksena tuosta Novitan Nalle-langasta, että on vähän karkeaa materiaalia. Huomasin vasta neuloessa, että vitsit tämä ei ole kyllä mitään vauvalankaa. Yleensä mulla ei villalangat paljon kutise, mutta nyt raavin langanjuoksusormea koko ajan. En tietenkään voinut enää lopettaakaan, kun kotoa ei löytynyt muuta meleeratun harmaata lankaa ja inspis oli päällä. Ohje kuitenkin toimii varmaan muilla suht saman vahvuisilla langoilla. Onneksi me pidetään tätä neuletta bodyn päällä niin materiaali ei niin haittaa. 

EDIT: Ohjetta korjattu 27.9.2016
 

10 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Kiitos että jaksoit tikuttaa myös ohjeen. Mites on sinun vauva-arki lähtenyt sujumaan? Minulla ei paljon enää ole aikaa neuloa, poika jo 4kk ja ei enää nuku paljon päivisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvinhän tuo arki on lähtenyt rullaamaan, kiitos kysymästä. :) Meilläkin tuo 7-viikkoinen on jo aika paljon hereillä päivisin. Mulle kuitenkin suo extratunteja kässäilyyn se, että mies on vuorotteluvapaalla kotona joten on kaksi hoitamassa. Nyt täytyy ottaa kaikki ilo irti kun ehtii vielä neulomaan! :)

      Poista
  2. Onpa söpöt samisteluvaatteet. Mä olen jaksanut tehdä itselle ja lapsille lähinnä samanlaisia pipoja, lapasia ja muita asusteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kovasti miellytti omaakin silmää. :) Toivottavasti ei vaan kasva ohi liian nopeasti. Tulevaisuudessa tuskin jaksan minäkään samistella ihan näin isoilla projekteilla.

      Poista
  3. Hei,
    Ihana nuttu ja aloin itsekin näin vasta-alkajana tätä kutomaan.
    Kun tuota etukappaleiden pääntietä aletaan kaventelemaan niin onko ohjeessa virhe. Jos silmukoita on 26s ja jäljelle pitäisi jäädä 12s mutta silmukoita kuitenkin vähennetään vain 7.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ajatusvirhehän siinä näyttää olevan! :D Eli tarkoitus oli varmaankin kaventaa 1s joka kerroksella, eli kaventaa yht. 14s = 14 krs. :) Korjaankin sen tuonne tekstiin, hyvä kun huomasit.

      Poista
  4. Miten ihmeessä tuolla silmukkamäärällä olet tehnyt hihan? Seurasin ohjetta ja hihasta tuli aivan suhteettoman pieni? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tihrustin tuota kuvaa ja olen näköjään laskenut yhden "raidan" yhdeksi kerrokseksi, vaikka tietysti ainaoikein-neuleessa se on 2 kerrosta! Eli oikea kerrosmäärä on tuplat eli 50 kerrosta. Lisäyksetkin sitten 12 krs:n välein. Millähän järjellä mä olen tämän ohjeen kirjoittanut... Voi taivas! :D

      Poista