tiistai 16. helmikuuta 2016

DIY vauvan aktiviteettilelu ja pinnasängyn reunasuoja

Mulla on pienoinen pakkomielle tehdä itse vauvan lelut. Tai muuten vaan ostaa muuta kuin muovisia leluja. Eivätpähän ainakaan sisällä ftalaatteja, bisfenolia sun muuta ei-niin-mukavaa. Erityisesti tässä ikenienteroitteluiässä. 


Halusin tehdä meidän Tappiselle tällaisen räpellyslelun, tai mikä se nyt lieneekään suomeksi. Englanniksi google löysi tämmöisiä nimellä "tag toy". Jos tämä olisi oikeaoppinen alle 3-vuotiaan lelu, tällä olisi brodeeratut tai piirretyt silmät - ei blingblintimangit. :) Mutta minäpä luotan omiin ompelutaitoihini ja olen vakuuttunut, että tämä kaveri pysyy kasassa kovemmassakin menossa. Nythän näyttää muutenkin olevan leluissa kovin rendikästä tuollaiset vaaleanpunakiiltoiset "olen reivannut koko yön ja samoilla silmillä aamulla jatkoilta kotiin" -silmät. :D


Hitto, että oli muuten haastavaa tämän lelun ompeleminen. Ensin asettelin ja ompelin nuo "tagit" eli nauhat väärinpäin, eli olisivat jääneet nurjalle puolelle. Sitten purin ja asettelin ne uudelleen. Tällä kertaa eri lailla, mutta silti väärinpäin! Piti ottaaa "ei näin" -kuvat, mutta unohdin. Välillä mietin omaa järjenjuoksuani, että pyörä kyllä pyörii, mutta hamsteri on kuollut... XD


Tilasin ennen Tappisen syntymää pinnasängyn pussilakanan ja tyynyliinan, jotka olivat samaa kangasta olevan pienen pussukan sisällä. Tämän merihepan kangas on leikelty siitä suhteellisen turhasta pussukasta. Silmien strassit ja nauhat ovat Nappikauppa Punahilkasta ja Polinkasta. Osa nauhoista taitaa olla vanhalta työpaikaltani. Lelun sisälmykset ovat vanua ja kaava on omasta päästä luonnosteltu.


Pinnasängyn reunasuojuksen virkkasin trikookuteesta vähän ennen synnyttämään lähtöä. Se oli sellainen pikatekele. Meillä pinnasängyn toinen reuna on laskettu ihan alas, koska pinnis on kiinni omassa sängyssämme. Tarvitsin siis vain yhden reunan sänkyyn. En ole ihan tyytyväinen, mutta tällä mennään. Pinnasänky on muuten meikäläisen vanha. Meinasin sen maalata ensin, mutta jätin kuitenkin tuollaiseksi parhaat päivänsä nähneen näköiseksi - lähes vintageksi! :D

7 kommenttia:

  1. Onpa muuten kiva idea toi virkattu pinniksen suojus! Ja instassa jo ihailinkin tota meriheppaa, aivan ihq ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin, että mikä olisi helpoin/nopein ratkaisu laitasuojukseen ja johon löytyisi matskutkin kotoa. No trikookude tietty! :D

      Poista
  2. Ihana meriheppa. :) Minulle käy monesti ommellessa myös niin, että asettelen ja sovittelen paloja yhteen vaikka kuinka, ja silti ne on väärinpäin. Mikä siinä onkaan niin vaikeaa? :D

    Ihana idea mös tuo virkattu laitasuoja, olenkin etsiskellyt jotain ideaa syntyvälle esikoiselle. "Sivuvaunuksi" ajateltiin meilläkin pinnasänkyä, niin ei tarvita tosiaan kun yhteen reunaan suoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä saumasin viimeksi viikko sitten vauvan pöksyjen resorin väärinpäin! :D Saumurilla tietty huonompi homma kun leikkaa kankaan. Auttaisi varmaan, jos keskittyisi ensin valmisteluihin, eikä hötkyilisi. Ainakin omalla kohdalla! :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka söpö kokonaisuus! Ihana vauva, lelu, pinnasuoja ja lakanat ♡

    VastaaPoista