maanantai 8. helmikuuta 2016

Tekstiilitussiterapiaa

Bongasin joskus viime syksynä Sinellistä tuunattavat aurinkosuojat autoon. Ajattelin, että tulevat tarpeeseen seuraavana kesänä kun takapenkillä tulee matkustamaan meidän vauva. Sittemmin ne suojat jo vähän unohtuivat tuonne askartelukapsäkkien uumeniin. Kunnes eilen nukkumattia odotellessa mieleeni juolahti yhdistää kolme tarpeettomana lojunutta tarviketta - aurinkosuojat, Ikean tekstiilitussit ja aikuisten värityskirja.


Tänään Tappisen (uusi lempinimi, koska on isin mielestä niin kova tapittelemaan...:)) nukkuessa tunnin päikkärit, käytin ajan yksin hiljentymiseen. Piirtelin värityskirjasta läpi erilaisia kasveja ja eläimiä. On muuten ihan tajuttoman meditatiivista hommaa! Mä en ole muutoin oikein syttynyt noille aikuisten värityskirjoille, koska mun mielestä ne kuvat näyttävät niin kauniilta jo simppelin mustavalkoisina, enkä halua pilata niitä tuhrimalla. Sillä olen aivan varma, että tuhrimiselta mun värittely näyttäisi. :D Sain kuitenkin töistä yhdeltä tavarantoimittajalta joululahjaksi sellaisen värityskirjan ja jotainhan sille täytyy keksiä.


Tuo Ikean tussi on aika paksupäinen, joten ihan yhtä kauniita kuvia ei näistä tullut mitä värityskirjassa ovat. Kaukaa näyttävät kuitenkin ihan hyvältä! :D Kun Tappinen on isompi, voidaan sitten yhdessä ihmetellä automatkoilla, että mitä kaikkia eläimiä ja kuvioita tuosta löytyykään. Näitä suojia on Sinellissä myytävässä pakkauksessa kaksi, joten toiselle pitäisi vielä jotain keksiä. Suojat tulevat muuten ihan tarpeeseen pian, kun 7 viikon päästä starttaamme omalla autolla Espanjaan. Hola hola vaan ja aurinkoa odotellessa! 8-)


Tässä vielä blankona tuo aurinkosuoja, Ikean tussit (ovat muuten ihan edukkaat, vain 1,99€) ja se jonkun kaiman rustaama värityskirja. 

4 kommenttia:

  1. Niistä tuli ihan uskomattoman kauniit! Kerrassaan mahtava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olisin tosiaan kaivannut ohutkärkisempää tussia, mutta näillä mentiin tällä kertaa.

      Poista
  2. Hirmu kiva idea! Mulla on sama ongelma värityskirjani kanssa. Sain tuon samaisen kirkan joululahjaksi, ja olen sitä urheasti yrittänyt värittää, vaikka tuntuukin silt', että sotken vaan kauniit kuvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin käyttää sen väristyskirjan sivuja vielä erilaisiin paperiaskarteluihin. Origamituikkuvalot ja vauvakirja olisi ainakin suunnitteilla. Kun neulominen on mun mielestä loppujenlopuksi rentouttavampaa kuin värittäminen. :)

      Poista