maanantai 2. heinäkuuta 2012

LEMPIVÄRIT RANNEKORUNA


Olen tänä kesänä aivan totaalisen hurahtanut pastelliväreihin, erityisesti minttuihin, pinkkeihin ja violetteihin. Kuten aiemmistakin tekosistani huomaa täällä ja täällä. Ajattelinpa siis värkätä kaikkiin ihaniin pastellivaatteisiini sopivan käsikorun.




Hieman on rakoja lankojen välissä, kun ei oikein kärsivällisyys - yllättäen - riittänyt sottaavan liiman kanssa räpeltämiseen. Lisäksi käsikorusta lähti mustaa väriä irti liimaamisen tuloksena, joten oli taiteilemista ettei sitä levinnyt lankoihinkin.




Pohjana käytin H&M:n vanhaa muovista käsikorua. Ihan hienohan se oli tuollaisenaankin. Aikansa elänyt kuitenkin ja uusi ilme oli paikallaan.




Sitten vain lankaa ja liimaa kehiin. Tällainen on sopiva projekti kun haluaa päästä eroon kaikista vanhoista langanjämistä.

Tähän koruun käytin Bamboo-lankaa, värejä; Natural, Baby Pink, Girl Pink, Violet Lavender, Light Aqua ja Turquoise. Bambulanka kyllä sopii niin hyvin tällaisiin projekteihin kiiltonsa ansiosta.



1 kommentti: