torstai 20. syyskuuta 2012

MINÄ JA MUUT MUMMOT

Eilen osallistuin kansalaisopistossa lankojen värjäysiltaan. Paikalla oli minä ja muut mummot. No okei, oli siellä muutama alle mummoikäinenkin. :) Silti mietin aina lankoihin ja käsitöihin liittyvissä tilanteissa ja tilaisuuksissa, että missä ovat kaikki nuoret? Onneksi tällä vuosituhannella tilanne on jo parantunut ja nuorempikin polvi alkaa kiinnostumaan.

Kuinka mummolta mä nyt kuulostan??? :D

Esittelenpä teille pikaisesti tuotoksiani. Ei ihan sitä mitä hain, mutta koskapa se olisi?! Samalla kuvissa näkyy se äitini kirpparilta 25€:lla hankkima rukki. Ei paha! Tosin haluaisin ehkä modernisoida sen hiomalla ja maalaamalla mustaksi...



Lankojen värjääminen toteutettiin siis reaktioväreillä mikroaaltouunissa. Perusvärejä punaista, keltaista ja sinistä sekoittamalla tehtiin eri värit. Lisäksi vain vettä, suolaa ja etikkaa tarvittiin. En ollut koskaan aiemmin värjännyt lankoja, paitsi joskus vuonna Levis ja ruutupaita jollain sipulilla ja nokkosella.

Saimme eteemme kunnon ojeistuksen, jota silmäilin ja blaa blaa blaa... Teinpä siis jälleen vähän oman pääni mukaan. Tuloskin oli sen mukainen.

Lankoina minulla oli täyttä villaa, joka näin amatöörinä ei ole ehkä se paras vaihtoehto. Huovuttuu nimittäin vähän liian helposti. Tuossa alla olevassa kuvassa näkyy vyyhdin pasmalankana (uusi sana!) Seiska veikkaa, joka on värjääntynyt ihan eri sävyiseksi kuin itse vyyhti. En tiedä johtuuko sitten langan huokoisuudesta vai materiaalikoostumuksesta tuo sävyero.


Mutta miten mä taas päädyin violettiin ja fuksiaan??? Mulla oli vinha päämäärä värjätä hieno puna-oranssi-pinkki lanka, mutta kun näin värit, niin jotenkin taas haksahdin vanhoihin tuttuihin väreihin. Kuinka mä olen niin ennalta arvattava aina! :)

2 kommenttia:

  1. Kyllä se siitä lähtee! Mikrovärjäys on ainakin tosi helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan helppoa se kyllä oli. Eri materiaaleja joutuu ehkä vähän testailemaan, jottei tuloksena ole aina huopalankaa. :)

      Poista